Arvoisat kuulijat, tiederunoilijat, tieteen tekijät, kilpailun tuomaristo, opiskelijat ja muu yleisö, tervetuloa Tiederunoja-teoksen ja tiederunokilpailun tulosten julkistustilaisuuteen tänään, ystävänpäivänä 14.2.2024.
Olette lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen, jossa kaksi vuotta sitten aloitettu projekti saatetaan päätökseen – tai ainakin välipäätökseen. Koska kyse on teoksen julkaisemisesta, tämä on myös lähtöpiste. Vasta nyt nämä tiederunot lähtevät maailmalle, luettavaksi kaikille halukkaille, jotka haluavat niihin tutustua ja niistä nauttia, niistä oppia ja niitä arvioida.
Kun puhun tiederunoista, en tarkoita niinkään runoja, joiden aiheena on tiede, vaan runoa, joka pyrkii informoimaan yleistajuisesti suurelle yleisölle tutkimisen kautta selvitetystä asiasta, joka pohjautuu tieteelliseen teoriaan tai tutkimustuloksiin, joka kokonaan tai osittain pohjautuu ainakin yhteen tieteelliseen lähteeseen ja jonka kirjoittajana on ko. tieteenalan asiantuntija. Määritelmillä on tärkeä rooli paitsi tieteessä, myös silloin, kun on tarkoitus varmistaa, että ymmärrämme jonkin asian samalla tavalla.
Millainen sitten on Tiederunoja-teoksen syntytarina?
Kun kyse on teksteistä, voisimme teoreettisesti ajatella myös, ettei sen syntytarinaa ole mahdollista paikantaa mihinkään tiettyyn hetkeen. Jokaisen teoksen taustalla on miljoonittain sanoja ja puheita ja tekstejä. Mutta yritänpä kuitenkin. Esitän teille neljä mahdollista syntytarinan alkua, joista sitten voitte valita mieleisenne. Ja jos keksitte viidennen, kertokaa se ihmeessä minulle!
4100 vuotta sitten…
Ehkäpä alkupisteeksi voisi asettaa sen, mitä pidetään maailman ensimmäisenä runona? Vanhimpana runona – josta tiedämme – pidetään eeppistä runoa nimeltään Gilgamesh-eepos, joka kertoi tarumaisesta Urukin kaupungin sumerikuninkaasta Gilgameshista ja joka kirjoitettiin nuolenpääkirjoituksella 12 savitauluun vuonna 2100 eaa. Myöhemmin se tallennettiin myös papyrukselle. Mutta hypätään nyt noin 4000 vuotta eteenpäin niin vältetään luennointi muinaisen mesopotamian ajoista.
Noin 200–40 vuotta sitten
Jo 1800-luvulla tieteen tekijät ovat yhdistäneet tiedettä runoihinsa – ja varmasti jo ennemminkin. Esimerkiksi skottilainen fyysikko William J.M. Rankine kirjoitti rakkaudesta yhdistäen sen algebraan – ja kaunis runo siitä tulikin. Ei kuitenkaan ihan alussa esittämäni määritelmän mukainen.
Erään lähteen mukaan ensimmäinen varsinaisessa tieteellisessä lehdessä julkaistu tiederuno on The Detection of Shocked Co Emission from G333.6-0.2, jonka kirjoitti fyysikko J. W. V. Storey ja joka julkaistiin The Proceedings of the Astronomical Society of Australia vuonna 1984.
Näiden kahlaaminen vaatisi vuosia, joita minulla ei valitettavasti – tai ehkä onnekseni – ollut käytettäväksi. Siirryn siksi nyt paljon henkilökohtaisempaan näkökulmaan.
Mitä tapahtui noin 30 vuotta sitten, tarkemmin sanottuna vuonna 1993?
Vuonna 1993 jätin kesken matematiikan opintoni Helsingin yliopistossa – algebran salat eivät minulle auenneet tahtomallani tavalla – ja siirryin opiskelemaan Vaasan yliopistoon suomen kieltä ja viestintätieteitä.
Sillä tiesittekö, että meidän identiteettimme, se mikä olemme ja miksi kehitymme, rakentuu kielen kautta?
Alkoi opiskelut, joihin kuuluivat kursseja tekstin tuottamisesta, kokous- ja neuvottelutaidoista, semantiikasta, nykykirjallisuudesta, kielen rakenteesta, terminologiasta, Photoshopin käytöstä, tieteen popularisoinnista vain joitain mainitakseni. Myöhemmin tein pro gradu -tutkielmani merkityksistä, joilla pääkirjoituksissa lievennetään ilmaisuja, jotta kannan ottaminen ei loukkaisi liiaksi joidenkin lukijoiden tunteita. Diskurssianalyysiin syventyminen jatkui lisensiaatintutkimuksen ja väitöstutkimuksen kautta ja niiden jälkeenkin. Opiskeleminen, tutkijuus, tiede on muovannut minut minuksi.
Tiede on ujuttautunut minuun syvästi. Tiede on pelastanut minut monesti. Kun kohtaan elämässä ongelmia, etsin ratkaisuja lukemalla, sanomalehtiä, tieteestä kertovia juttuja mutta usein myös tiedettä. Se ei tietenkään tarkoita, että olisin näiden alojen asiantuntija tai että aina edes ymmärtäisin lukemani, mutta se on lähestymistapa, joka auttaa selviämään – ja siinä aiemmasta lukemisesta on taatusti ollut apua.
Tiede on minulle rakas asia. Tiede on meille tärkeä asia. Tiede ei itke vaan on selviytyjä, joka seuraa aikaa ja tarttuu ilmiöihin, jotka ovat kanssamme. Jotka ovat suurempia kuin yksi ihminen. Tärkeää ja tarpeellista tiedettä ovat myös erityisesti pehmeät tieteet, humanistiset tieteet, sillä ihmisenä oleminen ja kokeminen määrittää lopulta sitä, miten pärjäämme ja millaisia tekoja teemme ja pystymme tekemään.
Tieteestä ja tieteellisestä ajattelutavasta on tullut minulle monestakin syystä rakas asia, vaikka joskus tiede on myös koetellut minua – haastanut minua, vaatinut minulta yhä vahvempaa itseni kehittämistä. Mutta tämä päivä ja tämä tilaisuus eivät kytkeydy haasteisiin vaan enemmän ratkaisuihin, kasvuun, ja kokemuksiin siitä, miten taide – ja tässä tapauksessa runot – voivat viedä eteenpäin tieteellisiä viestejä. Sanomia, jotka ovat tutkijoille tärkeitä.
Ja kun me olemme kasvaneet tieteen tekijöiksi, me olemme muuttuneet ihmisinä peruuttamattomasti – ja se heijastuu ajatteluumme.
Ja se neljäs syntytarina? Se alkoi lähes tasan kaksi vuotta sitten
Kaksi vuotta sitten otin käyttöön Badoon (tytär vinkitti), Tinderin (sen nyt tuntee kaikki) ja lopulta myös HappyPancaken. Aloin syventyä nettideittailun maailmaan. Sitä ennen elämässäni oli tapahtunut suuri muutos. Olin eronnut pitkästä avioliitosta, tuumaillut aikani elämän suuntaani ja tuolloin aloin etsimään uutta kumppania. Se tuntui aikamoiselta tunteiden vuoristoradalta.
Samaan aikaan koin, että eikö minulle jo lähes viisikymmentävuotiaana tämänkin homman pitäisi olla helpompaa? Eikö tutkijuus auta tarkastelemaan ja analysoimaan ja tunnistamaan myös tunteita ja arvioimaan ihmisiä ja viestimäänkin siten, ettei väärinkäsityksille jää tilaa?
Nettideittailun aiheuttama tunnekaaos purkautui runokirjaan Pörriäisen surinoita (Ethene, 2023) mutta sen lisäksi runokirjaani puski läpi tutkijuus – asioiden tarkastelu niistä näkökulmista, jotka on tullut poimittua tiedettä lukiessa ja tehdessä. Erityisesti yksi runoista nimeltään Ärsytäthän minua? vastaa omaa määritelmääni tiederunoista, sillä siihen toin lähteen mukaan, koska tiesin hyvin tarkkaan, mistä lähteestä osa runossa esitetyistä ajatuksista oli saatu.
Kyseessä oli samalla jonkinlainen näkyväksi tulemisen prosessi, sillä runokirjan kirjoittamisen loppuvaiheessa minulle oli selvää, että haluan sen julkaista. Samalla työn alla oli myös toinen julkaisu. Tunteeni veivät myös kustannusalan yrittäjäksi. Se ei ehkä ollut se kaikkein järkevin tekemäni päätös elämässäni ole mutta tulipa tehtyä – minulla on nykyään uusi motto, se on ”ku äkkiä teköö, niin valamista tuloo” – ja samoihin aikoihin tutkijuuden puskiessa läpi runoihini syntyi myös ajatus tiederunokilpailusta.
Ja niin oma, henkilökohtainen kasvumatkani tuotti ensin runokirjan, sitten oman yrityksen, idean tiederunokilpailusta, jota sitten aloin työstämään ja lähdin etsimään yhteistyökumppaneita. Yrittäjyys mahdollisti tämän projektin eteenpäin viemisen nopeassa tahdissa, kysymättä muilta, käykö idea ja miten sen voisi toteuttaa. Mutta näiden päätösten jälkeen olen tietenkin tarvinnut apua ja tukea.
Tiederunokilpailun projekti alkoi edistyä
Lokakuussa 2022 tehty lupaus lahjoittaa 10 lippua elokuussa 2024 pidettäville Kyröfesteille antoi uskoa ja innostusta ylipäänsä tiederunokilpailun järjestämiseen. Tällöin projekti oli vielä lapsenkengissään. Syksyllä 2022 laadin kilpailulle sääntöjä, metsästin tuomareita ja etsin opettajaa, joka tekisi kanssani yhteistyötä sen lisäksi, että kyselin palkintolahjoituksia. Ja kun nämä palaset pääosin asettuivat kohdilleen, oli helppoa julistaa kilpailu avatuksi 7.1.2023. Yhteistyö antoi voimaa!
Tiederunokilpailun tuomareina toimivat yliopisto-opettaja, FT Auli Kulkki-Nieminen Tampereen yliopistosta, professori, YTT Suvi Ronkainen Lapin yliopistosta ja professori, dekaani, TkT Jussi Ryynänen Aalto-yliopistosta. Tuomariston arvioinnin avuksi tiederunoja arvioitiin Vaasan yliopiston Vakuuta ja vaikuta yhteiskunnassa -kurssilla, jota opetti FM Marjut Männistö.
Henkilökohtaisista sosiaalisen median kanavistani oli tässä projektissa hyötyä. Sain välitettyä viestiä erityisesti Twitterin (nyk. X), instagramin ja Linkedinin kautta. Näitä someviestejäni välitti eteenpäin muun muassa Tohtoriverkosto ry. Someviestien lisäksi sain luvan tiedottaa kilpailusta muutamilla sähköpostistoilla. Olisikin kiinnostavaa tietää, mitä kautta tieto tavoitti juuri ne, jotka sitten lopulta innostuivat tiederunokilpailuun osallistumaan. Kilpailun järjestämiseen toi puhtia myös se, että jo seuraavana päivänä tiedotettuani siitä Linkedinissä, sain ensimmäisen osallistujan tiederunon sähköpostiini. Seuraavaan menikin sitten jo useampi kuukausi mutta sitä en onneksi vielä tuolloin tiennyt!
Tätä projektia ja julkistustilaisuutta ei tietenkään olisi ilman tieteen tekijöitä, niitä 44 kilpailuun osallistujaa, jotka lähtivät testaamaan luovuuttaan tiederunoja kirjoittamalla. Kaiken kaikkiaan projektissa on ollut mukana noin 90 ihmistä.
Yleistajuistamisen vaikuttavuus?
Itse olen tutkijuudessa vasta viime aikoina päässyt siihen vaiheeseen, että olen päässyt kertomaan tutkimustuloksista niistä kiinnostuneelle yleisölle. Tulosten hyödyllisyys on tullut itselleni ilmeiseksi ja keskustelu niistä yleisön kanssa on antanut paljon. Näistäkin ajatuksista Tiederunoja-teos on syntynyt. Siitä miten tärkeää tiedettä on yleistajuistaa monilla eri tavoilla, että yleisö siitä syttyisi ja ymmärtäisi, mitä hyötyä tieteellistä tiedosta voi olla. Toivottavasti saamme myös tiederunoista valtavasti palautetta. Ja jos löytyy yhteistyökumppani, jonka kanssa toteuttaa projekti vähän suuremmin voimin, lähtisin ilomielin toteuttamaan tiederunokilpailua toisenkin kerran.
Mitä on tieteen tai tieteen yleistajuistamisen ja tiederunojen vaikuttavuus? Ehkä se pelkistetyimmilllään on tietoiseksi tekemistä tieteestä ja sen monipuolisuudesta ja tieteen tekijöistä, sillä ilman tekijöitä, lukemattomia tunteja opiskelua ja tutkimista, ajattelua ja tekoja, tiedettä ei olisi.
Luen lopuksi Tiederunoja-teoksen (Ethene, 2024) alkulehdellä olevan runon Tieteen ihme.
Tieteen ihme
Tiede pyyhkäisee lävitsemme
yhteiskunnissa joissa se on
sallittu tuettu kannustettu
Tiede maadoittaa meitä
itseemme
juuriimme
kemiaamme
maailmaamme
Syvyydestä
löytyy voimia
selviytymiseen
Kiitos! <3
Heli Susanna Katajamäki
Lähteet
Gilgamesh. Kertomus ikuisen elämän etsimisestä (2003). Suom. Jaakko Hämeen-Anttila. 3. painos. Basam Books. https://doi.org/10.31885/97895151503
Hunter, Colin (2018). 12 poignant poems (and one bizarre limerick) written by physicists about physics. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://insidetheperimeter.ca/12-poignant-poems-and-one-bizarre-limerick-written-by-physicists-about-physics/
Popova, Maria (n. d.) A Vintage Scientific Paper Published as a 38-Stanza Poem. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://www.themarginalian.org/2012/07/12/first-science-poem-2/
SOAS University of London (n. d.). The Epic of Gilgamesh: Ancient poem as modern inspiration. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://www.soas.ac.uk/research/epic-gilgamesh-ancient-poem-modern-inspiration#:~:text=The%20Epic%20of%20Gilgamesh%20is,clearly%20today%20as%20in%20antiquity
Storey, J. W. V. (2016, alkuperäinen 1984). The detection of shocked CO emission from G 333.6-0.2. Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/S1323358000017628
Wikipedia (2023). Gilgameš. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Gilgame%C5%A1