Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

Arvoisat kuulijat, kunnioitettu sotaveteraani Sinikka Romu, reserviläiset ja muu juhlaväki,

tänään on Suomen itsenäisyyden 106. juhlapäivä. Kiitän pyynnöstä tulla puhumaan Isonkyrön kunnan ja kulttuuripalvelujen järjestämään Isonkyrön itsenäisyyspäivän juhlaan.

Muutin Isoonkyröön vuonna 1995 eli lähes 30 vuotta sitten Ilmajoen Koskenkorvalta. Olin jo tuolloin aloittanut suomen kielen ja viestintätieteiden opinnot Vaasan yliopistossa. Tunnen olevani jo melko hyvin kotiutunut. Nykyisin opetan päätoimekseni Vaasan yliopistossa suomen kieltä ja viestintää sekä lisäksi toimin sivutoimisena yrittäjänä, tuoden kirjamarkkinoille luettavaa kaikille lukuintoisille.

Tänne minua pyydettiin kuitenkin siksi, että olen Isonkyrön kunnan hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja tämän vuoden loppuun saakka. Olen ollut nyt reilut kaksi vuotta hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja – ja saanut sinä aikana tehdä yhteistyötä kolmen eri hyvinvointijohtajan kanssa. Tehtävä on ollut mielenkiintoinen, ja olen päässyt seuraamaan monen asian kehittämistä, toimen täyttämistä ja sosiaali- ja terveyshallinnon uudistuksen heijastuksia kunnan toimintaan ja myös päättämään näistä asioista.

Puheen aiheeksi minulle ehdotettiin hyvinvointia ja sitäkin tulen puheessani käsittelemään. Ensin kuitenkin aloittelen itsenäisyyden teemalla ja sillä, miten sitä itse lähestyn. Ja toisaalta kertomukseni itsenäisyyden merkityksistä kytkeytyy hyvinvointiin.

Itsenäisyyspäivä tuo aina mieleeni vaarini, joka oli sodassa – tarkemmin sanottuna sotatoimialueella vetämässä viestiyhteyksiä eli ei eturintamalla – jatkosodan lopussa vuonna 1944. Koska hän oli vuonna 1926 syntynyt, hän ei ikinä ollut sodassa virallisesti eikä siten myöskään sotaveteraani, eikä näin ollen saanut veteraanimerkkiä. Vuonna 1926 syntyneitä oli muitakin sotatoimissa, mutta näistä sotatoimialueen palveluksista ei laitettu merkintöjä kantakortteihin eikä myöskään sotilaspasseihin. Luin tätä puhetta valmistellessani Pertti Hemmilän kirjoittaman kirjallisen kysymyksen (Kansan muisti ry. 2008), jonka mukaan syy merkintöjen puutteeseen oli kantakorttien ja sotilaspassien uusiminen. Muistelen vaarini kanssa käydyissä keskusteluissa puhutun myös siitä, että 17-vuotiaiden sotaan osallistuminen oli kansainvälisten säännösten mukaan kielletty, mikä myös vaikutti asiaan, mutta sitä en nyt saanut varmistettua. Koska kantakorteissa ei ole ollut mitään merkintää sotaan osallistumisesta, veteraanitunnuksia ei näille miehille myönnetty. Tätä on eduskunnassakin käsitelty.

Kun sota loppui, piti vaarini jatkaa varusmiespalvelua loppuun. Sota ja ylipäänsä vanhemmat historiamme asiat ja niiden vaikutukset yhteiskuntaan ja ihmisten elämiin tulivat itselleni merkityksellisiksi vaarini kertomina tarinoina. Toivoisin, että kaikilla olisi mahdollisuus tutustua tarinoihin historiastamme, jos ei omien isovanhempien kertomina, niin sitten jonkun muun kertomana. Vaarini kertoi myös paljon sota-asioista, joita hänen vaimonsa isä oli kertonut, joka oli molempien sotien ajan rintamalla. Samoin hänen oma isänsä oli rintamalla sotien ajan, mutta ei kuulemma niistä koskaan puhellut paljonkaan.

Sodan vaikutuksia kuvataan myös kustantamassani Anu Tuomarin romaanissa Harvoin riihi tyhjänä palaa (Ethene, 2023). Kirja kertoo vuonna 1913 syntyneen Kertun tarinan, joka kuljettaa lukijaa läpi lähes koko Suomen 1900-luvun historian. Siihen mahtuu sisällissodan vaikutukset, talvi- ja jatkosodat, haasteet kotirintamalla, nuoruusvuodet Varkaudessa ja Helsingissä, ja yritykset jatkaa elämistä senkin jälkeen, kun mies kuolee ja elämänmuutos, joka seuraa muutosta Pohjanmaalle, kurikkalaisen maatilan emännäksi. Maatilan emännäksi ryhtyminen eikä vaikkapa lehmän lypsäminen ei ollut ihan helppoa, kun kokemusta oli erityisesti kahvilan hoitamisesta ja tehdastyöstä. Tämänkin tarinan kautta sen ajan todellisuus tulee lähelle, yksityiskohtaiseksi, eikä myöskään unohdu.

Luen nyt kirjasta pienen otteen, koska kaunokirjallisuudella on oma voimansa elettyjen elämien kuvaamisessa.

”Olen saanut kaupan oven auki ja kassan paikoilleen, kun näen Hietasen Reiman vaimon ovella. Näen hänen ilmeensä. Nyt tiedän, miksen ole saanut Reinolta kirjettä kolmeen päivään. Polvet pettävät altani, ja saman tien olen kassatiskin takana rähmälläni. ”Voi Kerttu, olen niin pahoillani”, Hietasen rouva sanoo samalla kun yrittää auttaa minua ylös. Hän kertoo saaneensa kirjeen mieheltään rintamalta. Varkautelaisia oli puuttunut iltahuudosta kahdeksantoista. Kaatuneita suurin osa. Reino on yksi heistä.

Luulen nyt tietäväni, mitä värssyissä oleva pohjaton suru tarkoittaa. Sitä, kun elämältä menee pohja ja jalat pettävät. Reino tiesi kuolevansa. Toteuttiko ennustus itsensä? Olisiko pitänyt olla puhumatta kuolemasta etukäteen? Kauaa en ehdi uutista sulatella. Minulla on hoidettava kauppa, mamma, parivuotias lapsi sekä uusi tulokas. Millä minä elätän tämän konkkaronkan? Välissä pitäisi synnyttää yksi isätön vauva lisää sotivaan Suomen maahan.” (Harvoin riihi tyhjänä palaa 2023, s. 67)

Kertun elämä ja Kertun ja Reinon lasten elämä kuitenkin jatkui – samoin kuin Suomen jälleenrakentaminen.  Sota muutti elämän kulkuja niin itäisessä Suomessa kuin Pohjanmaalla, siitä kertoo tämänkin salin Pro Patria ja Isänmaan puolesta -taulut, jota on usein tullut luettua Pohjankyrö-salissa vieraillessa.

Sotaan kytkeytyvät asiat ovat viime vuosina tulleet läheisimmiksi Ukrainan sodan kautta. Venäjän raja on suljettu eikä siitä enää kuljeta. Luin juuri sanomalehdestä Mari Markkasen (2023) jutun siitä, miten esimerkiksi imatralaisten elämä on viime vuosina valtavasti muuttunut. Takana on aika, jolloin kunta osti lisää liiketilaa tarvitsijoille, sillä venäläisiä virtasi niin kauppoihin kuin Imatran kylpylään. Jutusta tulivat mieleeni omat muistoni siitä, miten Kainuussa Vuokatin kylpylä muuttui 20 vuodessa siitä, millainen se oli 1990-luvun lopussa. Sen jälkeen itselläni oli pitkä tauko Vuokatissa käymisessä mutta kun taas 2010-luvulla menin käymään, ei kylpylässä ja laskettelurinteessä huomasi, että venäjän kielistä puhetta kuului lähes joka paikassa. Pitserian ja kaupan mainokset oli muuttuneet monikielisiksi ja monet myyjätkin olivat oppineet uuden kielen. Imatralla venäläiset tervetulleiksi toivottaneet mainokset on nyt muutettu Slava Ukraine -kylteiksi. Venäjänkielisiä opasteita ei ole kuitenkaan poistettu, sillä niistä on apua myös ukrainalaisille, joita kaupunkiin on tullut. Kenties niitä ei kovin kauan tarvita, sillä suomen kielen oppiminen ei oppiminen ole sen vaikeampaa kuin monen muunkaan kielen oppiminen. Näin totesi eilen junassa – olimme palaamassa Helsingistä kielikeskuspäiviltä – yksi kollegoista, joka opettaa suomen kieltä vieraana kielenä.

Muutos alkaa konkretisoituessaan vaikuttaa vielä vahvemmin meihin ihmisiin. Pohjanmaalla asuvana muutos ei ole ollut niin vahvasti konkreettisesti näkyvä kuin Imatralla mutta tottakai muutos turvallisuustilanteessamme on vaikuttanut koko Suomeen. Sota Ukrainassa on vaikuttanut myös omaan elämään ja tunteisiin, erityisesti siksi, että poikani aloitti armeijan tämän vuoden alussa. Juuri nyt hän on vartiointitehtävissä Oulussa Itsenäisyyspäivän paraatin ohimarssilla.

On surullista, että usko Venäjän demokratisoitumisesta taitaa olla iäksi – tai ainakin vuosikymmeniksi – menetetty. Vielä surullisempaa on sotiminen, tuhoaminen ja näiden tuoma aseistamisen kilpavarustelu ja pelko. Sinisilmäisyyden aika on mennyttä. Täytyy tosin sanoa, että vaarini ei ollut koskaan sinisilmäinen. Sillä sodassa olleille sukupolville Venäjä taisi olla aina selvästi varottava ja epäilyttävä, eivätkä väärässä ole olleet.

Se että puhun menneestä sodasta, nykyisestä turvallisuustilanteesta ja itsenäisyydestä, kytkeytyy vahvasti hyvinvointiimme. Itsenäisyys on tärkein hyvinvoinnin takaaja ja mahdollistaa sen.

Miten sitten itsenäisyys vaikuttaa yksilöön, yksittäiseen ihmiseen? Mitä itsenäisyys on? Minusta itsenäisyys on vapautta. Vapautta tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestä hyviltä ja merkityksellisiltä – tietenkin toisten vapauksia polkematta. Vapautta päättää, mitä opiskelee, missä asuu, kenen kanssa seurustelee, mitä tekee työkseen, millaista musiikkia kuuntelee ja mitä kirjoja lukee. Ja ennen kaikkea sanan ja mielipiteen vapautta.  Vai muutaman esimerkin mainitakseni.

Vapauden kääntöpuolena on aina vastuu. Hyvinvoinnin näkökulmasta meillä on ihana vapaus käydä iloitsemassa kaikista Isonkyrön ihanista luontopoluista. Luontopolut ovat itselleni erityisen merkityksellisiä, sillä niillä olen kulkenut niin vaarin ja perheen kanssa, ja myös ystävieni kanssa. Isostakyröstä löytyy lukuisia luontopolkuja unohtamatta kuntoportaita Välimäen kalliolla. Peippoosen luontopolku, Vuoressalon reitti, Lymmyysen reitti ja Orismalan luontopolku ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia ja niille kannattaa vielä täällä vierailijatkin, unohtamatta tietenkään muita ulkoliikunta- ja sisäliikuntamahdollisuuksia.

Meidän tulee myös muistuttaa ja kannustaa itseämme liikkumaan niin kauan kuin vain jalka nousee. Ja kannustaa myös muita, houkutella pois pelikoneen äärestä lastenlasta, ja lapsenlapsi voi houkutella mukaan menoon vanhempaansa. On hyvä ja hienoa, että tukea on saatavilla ja Isostakyröstäkin löytyy monenlaista tukea tilanteessa, jos oma jaksaminen on vähissä. Liikunnan lisäksi myös kulttuuri on tärkeää hyvinvoinnillemme, joten jos ei ole tullut hetkeen kirjastossa käytyä, niin miksipä et kävisi vaikka jo huomenna.

Vielä vaaristani: Oma vaarini laitettiin tuberkuloosiepäilyn takia viimeisenä vuotenaan eristyksiin yksin sairaalahuoneeseen. Koska poistuminen ei ollut sallittua, hän pyysi itselleen rollaattorin ja jaksoi sillä huoneessa liikkua enemmän. Hänellä oli sitkeyttä ja tahtoa liikkua, mitä oli tehnyt tietysti jo nuoresta asti. Olihan nuoren ihmisen elämä varsin erilaista kuin nykypäivänä. Vaarini otti 13-vuotiaana hoitaakseen maatilan eläimet ja hevoset, kun oma isä lähti rintamalle vuonna 1939.

Ja vaikka vaarini ihailtava olikin, hän itse aina uskoi nuoriin ja siihen, että nuorissa on tulevaisuus ja että he osaavat enemmän kuin vanhemmat ihmiset. Se tuntui aina kannustavalta. Siksi – kertokaa tarinoita hyvistä, vanhoista ja ankeistakin ajoista – ja kannustakaa itseänne, toisia ja nuoria uskomaan tulevaan ja pitämään huolta itsestään.

Lopuksi haluan jakaa teille kirjoittamani runon, jossa tarkastellaan maailmaa kirjani Pörriäisen surinoita tapaan kimalaisen näkökulmasta. Runon nimi on Taistelu unelmien puolesta.


Taistelu unelmien puolesta

Uskon lentämiseen
taakseni katsomatta
katumatta elettyä elämää
tekoja ja valintoja
jotka parhaan tietoni mukaan
tein tai jätin tekemättä

Ja silti
uskon taakse katsomisen tarpeeseen
sillä ilman sitä
meiltä jää ymmärtämättä
jotain tärkeää
kovin olennaista elämälle
unelmille ja niiden toteutumiselle

Mikä on unelmien kivijalka?
Se on tietenkin
vapaus olla yksilönä
sitä mitä haluaa
ja pyrkiä unelmiinsa

Vieläkin olen ylpeä teistä
yhdyskunnan vanhimmista
taistelustanne koko sielulla
minkä takia voin tänään
lennellä pilvissä
sinivalkoisen taivaan alla

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Isossakyrössä 6.12.2023

Heli Susanna Katajamäki

Lähteet

Tuomari, Anu (2023). Harvoin riihi tyhjänä palaa. Isokyrö: Ethene.

Kansan muisti ry. (2008). Veteraanitunnuksen myöntäminen vuonna 1926 syntyneille. Pertti Hemmilän laatima kirjallinen kysymys KK991/2008. Noudettu 3.12.2023 osoitteesta https://kansanmuisti.fi/document/kk-991-2008/

Markkanen, Mari (2023). Romanssin loppu. 3.12.2023 julkaistu artikkeli Ilta-Sanomissa. Noudettu 3.12.2023 osoitteesta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010024208.html

Ärsytäthän minua?

[Read the poem in English / Lies das Gedicht auf Deutsch.]  

Matka itsesi hyväksyntään voi alkaa siitä
kun itseäsi ärsyttävän piirteen toisessa näät

Kysy tällöin itseltäsi
mikä ärsyttää
Näetkö jotain
mitä ihailet
mutta mitä itsessäsi ei ole
vaikka asiallisuutta tai päinvastoin: hupsuutta

Miksi niin usein ihailemme sitä
mitä itsellä ei ole
Ehkä vain siten on pörriäisen epävarmuus itsestä vakio?

Ja jos saman piirteen siipassasi näät
on aika kysyä
kumpi itse asiassa tekee suhteestanne vakaamman tai vaikka hauskemman
mitä nyt sitten haluatkaan:
kovin hillitty lentotapa
vai sittenkin kiheltäjä ja koheltaja

Ärsytyksen yli voi päästä sen tunnistamalla
Vain näin alkaa hyväksyminen erilaisuuden
jota on niin itsessämme kuin muissa
ja
jossa onnistuessamme
alkaa syventyä suhteemme itseemme, muihin, jopa puihin

Tämän kuilun ylittämällä alamme entistä vakaammin rakastua itseemme ja muihin ja puihin ja turreihin

Lupaan rakastaa ärsyttäviä piirteitäsi kaikkein eniten
vaikka se vaatiikin ponnistuksen tietoisen

Tästä kannattaa kotipesässäkin surrata:
Mikä ketäkin vituttaa?
Näin alkaa purkautua erilaisuuden energiaa
dualismin tajuntaa

Tajunnan kautta
parisuhteemme tai yhdyskuntamme käsittelee ahdistusta
surinoimalla
eikä enää tarvitse ahdistuksessa elää
Silloin ja vain silloin on mahdollista välttää ratkaisut
joilla suhteet rikki repeytyvät
kuin itsestään

Suhteesi puolesta voit kuitenkin taistella:
älä etsi syyllistä toisesta tai ulkopuolelta
tunnista vaikeudet
ota vastuu
tee omat päätöksesi
vaikka mestaria ei olisi paikalla
ja miettimättä, miten hän asian ratkaisisi
tai kuvittelematta, miten fantasioitu muutos asian ratkaisisi (Nikkola, 2011)
Muista
joskus huonotkin ratkaisut ovat tärkeämpi kuin
mutkuttelu, emmänyttely ja sitkuttelu

Yhdyskuntamme tunteitamme mitätöivät fraasit olisi syytä julistaa pannaan:
tunteet eivät tule käsitellyiksi ne kieltämällä
organisoidumme parhaiten niistä välittämällä

Juhlistetaan tunteiden vuosisadat alkaneeksi
Julistetaan ahdistus uudeksi supervoimaksi
annetaan voiman jyllätä
maailmaa myllätä
kohti kaikkien pienten pörriäisten hyvin voimiseksi

Unohdetaan tarpeettomat pahat
jätetään vedet ja metet
syödään pölyä ja hunajaa
kituutetaan, palellaan, karaistaan itsejämme

Miten vielä voisimme paperittomasti surrailla tai lohkoketjuilla hunajaa vaihdella
säästöliekillä leikkien?
Ratkaisuna tuskin voi olla yhdyskuntien etääntyminen toisistaan kauas
ellei sitten laajeta hiilidioksittomuuteen saakka?
Värisyttelen

Ehkä idiotismi hirmuhallitsijan on muille yhdyskunnille jo ratkaisun opettanutkin:
riippuvaisuuksien holhoaminen on syytä varata vain oikeudentajuisille
Jäljelle jää vain historiallisten faktojen ja suhteutettujen todellisuuksien säilyttäminen
sen ja nykyisyyden kokemuksista surisemisen vapauden vaaliminen
sillä sillä jos millä estetään kahtiajakautuminen

Nikkola, T. (2011). Oppimisen esteet ja mahdollisuudet ryhmässä. Syyllisyyden kehittyminen syntipukki-ilmiöksi opis-keluryhmässä ohjaajan tulkitsemana. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 27.9.2022. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4505-3

COPYRIGHT © Heli Susanna Katajamäki & Ethene oy 2023
Teos: Pörriäisen surinoita
Kustantaja: Ethene oy, Isokyrö, www.ethene.eu
Teksti: Heli Susanna Katajamäki
Kansikuva: Heta Kettunen
Graafinen suunnittelu: Katarina Bengs, Hit The Papers
Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoda 2022

ISBN 978-952-65068-0-7 (kovakantinen)

Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän teoksen tekstien tai kuvien jäljentäminen ilman lupaa painamalla, monistamalla, skannaamalla tai muulla tavoin kielletään tekijänoikeuslain mukaisesti.

Oo säkin originelli

Tee tänään muuta kuin eilen
niin kasvat eilisestä

Olla oma itsesi
jos osaat,
vapauttaa sut kahleista
itse aiheutetuista

Älä egon anna viedä
kohti mainetta ja rahaa
vaan anna sielusi johdattaa
itsesi luovuuden tilaan,
merkityksellisyyden aikaan

On luovuus meissä jokaisessa
jos sitä kannustaa

Oi jospa ois sulla sellainen tukijoukko
joka nyt mua seuraa
jota tarvitsin matkalla
tekijäksi

Oi jospa ois sulla solmittu ystävistä liitto
ei sunkaan luovaa hulluutta
pystyisi kahlitsemaan
kukaan

Kahlekuninkaita tuskin monta o n
mutta kuningattarista armeijan saa
Katko säkin kahleet hampaillasi
vai mitkä meillä nyt suussa onkaan?

Isossakyrössä 8.1.2023

Heli Susanna Katajamäki


Jokaikinen hetki olen minä

Joka suhteessa olen joka suhteessa ainuthetkinen
ajassa ikuisessa
keskenkasvuinen
riittävä
osa universiumia

Hengitys hengitykseltä
yksinäni
olen menneessä
vain ajatuksissani
ja
niistäkin voi päästä irti
Tuntea kehon veren virtaavan
sormet, suuosan, takakoiven sojottavan
Palata todellisuuteen
minuna

Lähteä nykyhetkestä tulevaisuuteen
kohti uusia suhteita
joissa minäni rakentuu
uusina merkityksinä jaettuina

Ääni on minussa
värähtelee
värähtelen vielä hetken
kakofoniaa ennen

Mutta olen kapellimestari
johdan orkesteria
kauniista äänistä
koostettuna
Orkesteria
koostettua
sinusta, sinusta ja sinusta
kaikkien pörriäisten surinoista
jo menneistä ja nykyisistä

Bzzz Bzee Bzee
Monologini on kaunista
Monologini on dialogista

Hei murut, mä oon parvi
jolla on vain yksi torvi!

Isossakyrössä 7.1.2023

Heli Susanna Katajamäki


Risteyksien sumasta kohti tähteyttä

Ois pörriäisenkin elo
helpompaa
kun pystyisi
tarkemmin valitsemaan
mihin suuntiin lentelee
kun kaikkiin ei voi yhtä aikaa
päästä perille
Tajuathan säkin tään?

Vaikka kukkia on toinen toistaan kauniimpia
toinen toistaan metisempiä
joiden avulla saan tehdyksi hunajaista voimaa
jolla pörrätä kohti tähteyttä

Lennä, lennä
pörriäinen
vain metisimmän kukan juurelle
Sillä sillä m/sinä pystyn/t
pääsemähän perille

Isossakyrössä 6.1.2023

Heli Susanna Katajamäki


Rajattomana

On kunniahimoisuuteni rajaton
Miksi minun on tultava näkyväksi?
Miksi?

Vaan vaikka väsymys on uhkanani
kohtalokas uupumus
liian pitkälle matkalle lähteminen
kohteena saavuttamattomaksi
nähty tähteys
lennän silti sitä koht i

Jännitys saa vatsani
pingottumaan
Vagushermoni kiristyy
samoin pää
madot vartalossani kihelmöi
Oi hermostoni!
Miksi vioittumaan menit!

Mutta hengitän hengitän hengitän
r a u h a l l i s e s t i
Menee sydämenalasta
pois painolasti
tahtomalla
Se on varma
ja lukko päälle!

Mutta on aikoja
jolloin mennään poltetta kohti
En voi palaa poroksi
En voi vielä kuolla
Kohtaloni jää silloin täyttämättä

Olen tulossa
Olen menossa

Isossakyrössä 5.1.2023

Heli Susanna Katajamäki

Uhkana aseistukseni riittämättömyys

Voe voe
uhkakuvia maailmassa riittää
On sotia johtajien pahuuden tai ymmärtämättömyyden takia
Aivan sama kumman
On kamalia kuolemia
pörriäisten pienten
Vanhuksiakin rakastan

Elämän pahuuden siemeniä
kyntää en haluaisi
Siksi keskityn elämään
omaa elämääni ainutlaatuista
ainoaani

Itsekkäästi ehkä
tavoitellen sitä
mitä haluan
mihin kohtaloni minua lennättää

Omassa sodassani
omia paholaisiani
kuten ihmisiä
vastaan
taistelen

Yhtä paha vihollinen
olen itse itselleni
kun sysään itseäni matkalle
näyttävälle näkymään
toivottavasti en vielä
tähdeksi hiilidioksittomuuden keskelle

Uhkana on aseistukseni riittämättömyys
Omien ajattelutaitoni rajallisuus
kun yritän pitää itseäni kurissa
Lentämään vain sopia matkoja
Unohtamaan matkat
jotka pelottavat
saavat jännityksestä
koipeni tutajamahan

Isossakyrössä 4.1.2023

Heli Susanna Katajamäki


Salainen ase

Vaikka harjoittelu kehittää,
ei aina mestariksi yllä
ei kukaan kaikessa
Et edes sinä

Miulla vaikeeta on ainakin
tässä originelliteetin omaksumisessa
sillä ylitarkkailun ote on minässä

Toukka-asteessa
minua porisutettiin
yli kiehutettiin
ylikypsytettiin
tai ehkä tein sen itse
olemalla herkkä
pieni pörriäistoukka

Mutta kun mikään muu ei auta
otan käyttöön  
salaisen aseeni:
loihtimani ikioman
pohojalaasen lohtulaskuni

Minen oo mitään
muttei mun tarttekaan olla
Olen mitä olen
aito pörriäänen
Riitän kyllä

Isossakyrössä 3.1.2023

Heli Susanna Katajamäki


Yksi vika

Vaan kun olisi tajuttava
Meissä pörriäisissä on yksi vika:
yksi tykkää
toinen vihaa
vaikka kyseessä on sama asia

Siksi mä sanon sulle saman
mitä itselleni tolkutan
Vaikka värähtelyn tunnet
huomaa sisäistä vain väreet lämpimät
Kylmät aallot ohita
Kuumissa aalloissa sukella
nautinnosta ujella

Ylipäänsä jos vain kykenet
pidä kaikkea huomiota hyvänä
Vaihtoehtoisesti
ole piittaamatta:
Et ole elossa
miellyttääksesi muita

Jos ilkeän surrailun kuulet
anna kateudelle huomiot pienet
tai sittenkin unohda ne kuin menneet unet sumeat
Ja viesti itselles lähetä:
Annan turhien surrailujen mennä, potkaisten ne matkaan vinhaan, annan niiden palaa,
piutpaut niistä
ja
pienet sille!

Bonuksena on:
olemalla originelli
on paljon hauskempaa

Isossakyrössä 2.1.2023

Heli Susanna Katajamäki


Heikko hetki

Vahvuuteni on ja pysyy
silti siinä railoja on
joihin joskus uppoan
hetkellisesti

Äsken oli heikko hetki
ja vaikka lohduttautua osaan
heikon hetken ylittääkseni
pitää ylittämistä harjoitella
kuten eloa aina

Vaikka asian osaan
lailla robottileikkurin
automatisoidusti
silmättömästi,
on anturini viritetty
aistimaan
josko minua pian
arvostellaan

En edes odota
koska niin vain ei ole tapana
että arvostelu tulis ulos surrailuna

Vaan aivoni
rekisteröi värähtelyä
tekee siitä omia johtopäätöksiä
Tutka on päällä
ohittamattomasti
aikojen alusta
ehkä
skannaavasti
Skan skan skan
se paikantaa

Vaan tutkaimeni
ei tulkitse
Tulkintoja teen itse
usein virheellisesti

Joskus tulkitsematta jää
onko tunnistettu värähtely
plussaa vai miinusta
Mutta perin kummallista on
vaakaa kallistaa itsetunto

Samat sanat, sama nauru
vahvana päivänä lämpönä tuntuu
Jos arempana raaempana oon
samat samat
minut jähmettää

Poksauttakaa minuun
voimaa oivaa
En halua jäätyä!

Isossakyrössä 1.1.2023

Heli Susanna Katajamäki