runoilija – Ethene

Avauspuhe Tiederunoja-teoksen ja tiederunokilpailun tulosten julkistustilaisuudessa

Arvoisat kuulijat, tiederunoilijat, tieteen tekijät, kilpailun tuomaristo, opiskelijat ja muu yleisö, tervetuloa Tiederunoja-teoksen ja tiederunokilpailun tulosten julkistustilaisuuteen tänään, ystävänpäivänä 14.2.2024.

Olette lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen, jossa kaksi vuotta sitten aloitettu projekti saatetaan päätökseen – tai ainakin välipäätökseen. Koska kyse on teoksen julkaisemisesta, tämä on myös lähtöpiste. Vasta nyt nämä tiederunot lähtevät maailmalle, luettavaksi kaikille halukkaille, jotka haluavat niihin tutustua ja niistä nauttia, niistä oppia ja niitä arvioida.

Kun puhun tiederunoista, en tarkoita niinkään runoja, joiden aiheena on tiede, vaan runoa, joka pyrkii informoimaan yleistajuisesti suurelle yleisölle tutkimisen kautta selvitetystä asiasta, joka pohjautuu tieteelliseen teoriaan tai tutkimustuloksiin, joka kokonaan tai osittain pohjautuu ainakin yhteen tieteelliseen lähteeseen ja jonka kirjoittajana on ko. tieteenalan asiantuntija. Määritelmillä on tärkeä rooli paitsi tieteessä, myös silloin, kun on tarkoitus varmistaa, että ymmärrämme jonkin asian samalla tavalla.

Millainen sitten on Tiederunoja-teoksen syntytarina?

Kun kyse on teksteistä, voisimme teoreettisesti ajatella myös, ettei sen syntytarinaa ole mahdollista paikantaa mihinkään tiettyyn hetkeen. Jokaisen teoksen taustalla on miljoonittain sanoja ja puheita ja tekstejä. Mutta yritänpä kuitenkin. Esitän teille neljä mahdollista syntytarinan alkua, joista sitten voitte valita mieleisenne. Ja jos keksitte viidennen, kertokaa se ihmeessä minulle!

4100 vuotta sitten…

Ehkäpä alkupisteeksi voisi asettaa sen, mitä pidetään maailman ensimmäisenä runona? Vanhimpana runona – josta tiedämme – pidetään eeppistä runoa nimeltään Gilgamesh-eepos, joka kertoi tarumaisesta Urukin kaupungin sumerikuninkaasta Gilgameshista ja joka kirjoitettiin nuolenpääkirjoituksella 12 savitauluun vuonna 2100 eaa. Myöhemmin se tallennettiin myös papyrukselle. Mutta hypätään nyt noin 4000 vuotta eteenpäin niin vältetään luennointi muinaisen mesopotamian ajoista.

Noin 200–40 vuotta sitten

Jo 1800-luvulla tieteen tekijät ovat yhdistäneet tiedettä runoihinsa – ja varmasti jo ennemminkin. Esimerkiksi skottilainen fyysikko William J.M. Rankine kirjoitti rakkaudesta yhdistäen sen algebraan – ja kaunis runo siitä tulikin. Ei kuitenkaan ihan alussa esittämäni määritelmän mukainen.

Erään lähteen mukaan ensimmäinen varsinaisessa tieteellisessä lehdessä julkaistu tiederuno on The Detection of Shocked Co Emission from G333.6-0.2, jonka kirjoitti fyysikko J. W. V. Storey ja joka julkaistiin The Proceedings of the Astronomical Society of Australia vuonna 1984.

Näiden kahlaaminen vaatisi vuosia, joita minulla ei valitettavasti – tai ehkä onnekseni – ollut käytettäväksi. Siirryn siksi nyt paljon henkilökohtaisempaan näkökulmaan.

Mitä tapahtui noin 30 vuotta sitten, tarkemmin sanottuna vuonna 1993?

Vuonna 1993 jätin kesken matematiikan opintoni Helsingin yliopistossa – algebran salat eivät minulle auenneet tahtomallani tavalla – ja siirryin opiskelemaan Vaasan yliopistoon suomen kieltä ja viestintätieteitä.

Sillä tiesittekö, että meidän identiteettimme, se mikä olemme ja miksi kehitymme, rakentuu kielen kautta?

Alkoi opiskelut, joihin kuuluivat kursseja tekstin tuottamisesta, kokous- ja neuvottelutaidoista, semantiikasta, nykykirjallisuudesta, kielen rakenteesta, terminologiasta, Photoshopin käytöstä, tieteen popularisoinnista vain joitain mainitakseni. Myöhemmin tein pro gradu -tutkielmani merkityksistä, joilla pääkirjoituksissa lievennetään ilmaisuja, jotta kannan ottaminen ei loukkaisi liiaksi joidenkin lukijoiden tunteita. Diskurssianalyysiin syventyminen jatkui lisensiaatintutkimuksen ja väitöstutkimuksen kautta ja niiden jälkeenkin. Opiskeleminen, tutkijuus, tiede on muovannut minut minuksi.

Tiede on ujuttautunut minuun syvästi. Tiede on pelastanut minut monesti. Kun kohtaan elämässä ongelmia, etsin ratkaisuja lukemalla, sanomalehtiä, tieteestä kertovia juttuja mutta usein myös tiedettä. Se ei tietenkään tarkoita, että olisin näiden alojen asiantuntija tai että aina edes ymmärtäisin lukemani, mutta se on lähestymistapa, joka auttaa selviämään – ja siinä aiemmasta lukemisesta on taatusti ollut apua.

Tiede on minulle rakas asia. Tiede on meille tärkeä asia. Tiede ei itke vaan on selviytyjä, joka seuraa aikaa ja tarttuu ilmiöihin, jotka ovat kanssamme. Jotka ovat suurempia kuin yksi ihminen. Tärkeää ja tarpeellista tiedettä ovat myös erityisesti pehmeät tieteet, humanistiset tieteet, sillä ihmisenä oleminen ja kokeminen määrittää lopulta sitä, miten pärjäämme ja millaisia tekoja teemme ja pystymme tekemään.

Tieteestä ja tieteellisestä ajattelutavasta on tullut minulle monestakin syystä rakas asia, vaikka joskus tiede on myös koetellut minua – haastanut minua, vaatinut minulta yhä vahvempaa itseni kehittämistä. Mutta tämä päivä ja tämä tilaisuus eivät kytkeydy haasteisiin vaan enemmän ratkaisuihin, kasvuun, ja kokemuksiin siitä, miten taide – ja tässä tapauksessa runot – voivat viedä eteenpäin tieteellisiä viestejä. Sanomia, jotka ovat tutkijoille tärkeitä.

Ja kun me olemme kasvaneet tieteen tekijöiksi, me olemme muuttuneet ihmisinä peruuttamattomasti – ja se heijastuu ajatteluumme.

Ja se neljäs syntytarina? Se alkoi lähes tasan kaksi vuotta sitten

Kaksi vuotta sitten otin käyttöön Badoon (tytär vinkitti), Tinderin (sen nyt tuntee kaikki) ja lopulta myös HappyPancaken. Aloin syventyä nettideittailun maailmaan. Sitä ennen elämässäni oli tapahtunut suuri muutos. Olin eronnut pitkästä avioliitosta, tuumaillut aikani elämän suuntaani ja tuolloin aloin etsimään uutta kumppania. Se tuntui aikamoiselta tunteiden vuoristoradalta.

Samaan aikaan koin, että eikö minulle jo lähes viisikymmentävuotiaana tämänkin homman pitäisi olla helpompaa? Eikö tutkijuus auta tarkastelemaan ja analysoimaan ja tunnistamaan myös tunteita ja arvioimaan ihmisiä ja viestimäänkin siten, ettei väärinkäsityksille jää tilaa?

Nettideittailun aiheuttama tunnekaaos purkautui runokirjaan Pörriäisen surinoita (Ethene, 2023) mutta sen lisäksi runokirjaani puski läpi tutkijuus – asioiden tarkastelu niistä näkökulmista, jotka on tullut poimittua tiedettä lukiessa ja tehdessä. Erityisesti yksi runoista nimeltään Ärsytäthän minua? vastaa omaa määritelmääni tiederunoista, sillä siihen toin lähteen mukaan, koska tiesin hyvin tarkkaan, mistä lähteestä osa runossa esitetyistä ajatuksista oli saatu.

Kyseessä oli samalla jonkinlainen näkyväksi tulemisen prosessi, sillä runokirjan kirjoittamisen loppuvaiheessa minulle oli selvää, että haluan sen julkaista. Samalla työn alla oli myös toinen julkaisu. Tunteeni veivät myös kustannusalan yrittäjäksi. Se ei ehkä ollut se kaikkein järkevin tekemäni päätös elämässäni ole mutta tulipa tehtyä – minulla on nykyään uusi motto, se on ”ku äkkiä teköö, niin valamista tuloo” – ja samoihin aikoihin tutkijuuden puskiessa läpi runoihini syntyi myös ajatus tiederunokilpailusta.

Ja niin oma, henkilökohtainen kasvumatkani tuotti ensin runokirjan, sitten oman yrityksen, idean tiederunokilpailusta, jota sitten aloin työstämään ja lähdin etsimään yhteistyökumppaneita. Yrittäjyys mahdollisti tämän projektin eteenpäin viemisen nopeassa tahdissa, kysymättä muilta, käykö idea ja miten sen voisi toteuttaa. Mutta näiden päätösten jälkeen olen tietenkin tarvinnut apua ja tukea.

Tiederunokilpailun projekti alkoi edistyä

Lokakuussa 2022 tehty lupaus lahjoittaa 10 lippua elokuussa 2024 pidettäville Kyröfesteille antoi uskoa ja innostusta ylipäänsä tiederunokilpailun järjestämiseen. Tällöin projekti oli vielä lapsenkengissään. Syksyllä 2022 laadin kilpailulle sääntöjä, metsästin tuomareita ja etsin opettajaa, joka tekisi kanssani yhteistyötä sen lisäksi, että kyselin palkintolahjoituksia. Ja kun nämä palaset pääosin asettuivat kohdilleen, oli helppoa julistaa kilpailu avatuksi 7.1.2023. Yhteistyö antoi voimaa!

Tiederunokilpailun tuomareina toimivat yliopisto-opettaja, FT Auli Kulkki-Nieminen Tampereen yliopistosta, professori, YTT Suvi Ronkainen Lapin yliopistosta ja professori, dekaani, TkT Jussi Ryynänen Aalto-yliopistosta. Tuomariston arvioinnin avuksi tiederunoja arvioitiin Vaasan yliopiston Vakuuta ja vaikuta yhteiskunnassa -kurssilla, jota opetti FM Marjut Männistö.

Henkilökohtaisista sosiaalisen median kanavistani oli tässä projektissa hyötyä. Sain välitettyä viestiä erityisesti Twitterin (nyk. X), instagramin ja Linkedinin kautta. Näitä someviestejäni välitti eteenpäin muun muassa Tohtoriverkosto ry. Someviestien lisäksi sain luvan tiedottaa kilpailusta muutamilla sähköpostistoilla. Olisikin kiinnostavaa tietää, mitä kautta tieto tavoitti juuri ne, jotka sitten lopulta innostuivat tiederunokilpailuun osallistumaan. Kilpailun järjestämiseen toi puhtia myös se, että jo seuraavana päivänä tiedotettuani siitä Linkedinissä, sain ensimmäisen osallistujan tiederunon sähköpostiini. Seuraavaan menikin sitten jo useampi kuukausi mutta sitä en onneksi vielä tuolloin tiennyt!

Tätä projektia ja julkistustilaisuutta ei tietenkään olisi ilman tieteen tekijöitä, niitä 44 kilpailuun osallistujaa, jotka lähtivät testaamaan luovuuttaan tiederunoja kirjoittamalla. Kaiken kaikkiaan projektissa on ollut mukana noin 90 ihmistä.

Yleistajuistamisen vaikuttavuus?

Itse olen tutkijuudessa vasta viime aikoina päässyt siihen vaiheeseen, että olen päässyt kertomaan tutkimustuloksista niistä kiinnostuneelle yleisölle. Tulosten hyödyllisyys on tullut itselleni ilmeiseksi ja keskustelu niistä yleisön kanssa on antanut paljon. Näistäkin ajatuksista Tiederunoja-teos on syntynyt. Siitä miten tärkeää tiedettä on yleistajuistaa monilla eri tavoilla, että yleisö siitä syttyisi ja ymmärtäisi, mitä hyötyä tieteellistä tiedosta voi olla. Toivottavasti saamme myös tiederunoista valtavasti palautetta. Ja jos löytyy yhteistyökumppani, jonka kanssa toteuttaa projekti vähän suuremmin voimin, lähtisin ilomielin toteuttamaan tiederunokilpailua toisenkin kerran.

Mitä on tieteen tai tieteen yleistajuistamisen ja tiederunojen vaikuttavuus? Ehkä se pelkistetyimmilllään on tietoiseksi tekemistä tieteestä ja sen monipuolisuudesta ja tieteen tekijöistä, sillä ilman tekijöitä, lukemattomia tunteja opiskelua ja tutkimista, ajattelua ja tekoja, tiedettä ei olisi.

Luen lopuksi Tiederunoja-teoksen (Ethene, 2024) alkulehdellä olevan runon Tieteen ihme.

Tieteen ihme

Tiede pyyhkäisee lävitsemme
yhteiskunnissa joissa se on
sallittu tuettu kannustettu

Tiede maadoittaa meitä
itseemme
juuriimme
kemiaamme
maailmaamme

Syvyydestä
löytyy voimia
selviytymiseen

Kiitos! <3

Heli Susanna Katajamäki

Lähteet

Gilgamesh. Kertomus ikuisen elämän etsimisestä (2003). Suom. Jaakko Hämeen-Anttila. 3. painos. Basam Books. https://doi.org/10.31885/97895151503
Hunter, Colin (2018). 12 poignant poems (and one bizarre limerick) written by physicists about physics. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://insidetheperimeter.ca/12-poignant-poems-and-one-bizarre-limerick-written-by-physicists-about-physics/

Popova, Maria (n. d.) A Vintage Scientific Paper Published as a 38-Stanza Poem. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://www.themarginalian.org/2012/07/12/first-science-poem-2/

SOAS University of London (n. d.). The Epic of Gilgamesh: Ancient poem as modern inspiration. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://www.soas.ac.uk/research/epic-gilgamesh-ancient-poem-modern-inspiration#:~:text=The%20Epic%20of%20Gilgamesh%20is,clearly%20today%20as%20in%20antiquity

Storey, J. W. V. (2016, alkuperäinen 1984). The detection of shocked CO emission from G 333.6-0.2. Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/S1323358000017628

Wikipedia (2023). Gilgameš. Noudettu 14.2.2024 osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Gilgame%C5%A1

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

Arvoisat kuulijat, kunnioitettu sotaveteraani Sinikka Romu, reserviläiset ja muu juhlaväki,

tänään on Suomen itsenäisyyden 106. juhlapäivä. Kiitän pyynnöstä tulla puhumaan Isonkyrön kunnan ja kulttuuripalvelujen järjestämään Isonkyrön itsenäisyyspäivän juhlaan.

Muutin Isoonkyröön vuonna 1995 eli lähes 30 vuotta sitten Ilmajoen Koskenkorvalta. Olin jo tuolloin aloittanut suomen kielen ja viestintätieteiden opinnot Vaasan yliopistossa. Tunnen olevani jo melko hyvin kotiutunut. Nykyisin opetan päätoimekseni Vaasan yliopistossa suomen kieltä ja viestintää sekä lisäksi toimin sivutoimisena yrittäjänä, tuoden kirjamarkkinoille luettavaa kaikille lukuintoisille.

Tänne minua pyydettiin kuitenkin siksi, että olen Isonkyrön kunnan hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja tämän vuoden loppuun saakka. Olen ollut nyt reilut kaksi vuotta hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja – ja saanut sinä aikana tehdä yhteistyötä kolmen eri hyvinvointijohtajan kanssa. Tehtävä on ollut mielenkiintoinen, ja olen päässyt seuraamaan monen asian kehittämistä, toimen täyttämistä ja sosiaali- ja terveyshallinnon uudistuksen heijastuksia kunnan toimintaan ja myös päättämään näistä asioista.

Puheen aiheeksi minulle ehdotettiin hyvinvointia ja sitäkin tulen puheessani käsittelemään. Ensin kuitenkin aloittelen itsenäisyyden teemalla ja sillä, miten sitä itse lähestyn. Ja toisaalta kertomukseni itsenäisyyden merkityksistä kytkeytyy hyvinvointiin.

Itsenäisyyspäivä tuo aina mieleeni vaarini, joka oli sodassa – tarkemmin sanottuna sotatoimialueella vetämässä viestiyhteyksiä eli ei eturintamalla – jatkosodan lopussa vuonna 1944. Koska hän oli vuonna 1926 syntynyt, hän ei ikinä ollut sodassa virallisesti eikä siten myöskään sotaveteraani, eikä näin ollen saanut veteraanimerkkiä. Vuonna 1926 syntyneitä oli muitakin sotatoimissa, mutta näistä sotatoimialueen palveluksista ei laitettu merkintöjä kantakortteihin eikä myöskään sotilaspasseihin. Luin tätä puhetta valmistellessani Pertti Hemmilän kirjoittaman kirjallisen kysymyksen (Kansan muisti ry. 2008), jonka mukaan syy merkintöjen puutteeseen oli kantakorttien ja sotilaspassien uusiminen. Muistelen vaarini kanssa käydyissä keskusteluissa puhutun myös siitä, että 17-vuotiaiden sotaan osallistuminen oli kansainvälisten säännösten mukaan kielletty, mikä myös vaikutti asiaan, mutta sitä en nyt saanut varmistettua. Koska kantakorteissa ei ole ollut mitään merkintää sotaan osallistumisesta, veteraanitunnuksia ei näille miehille myönnetty. Tätä on eduskunnassakin käsitelty.

Kun sota loppui, piti vaarini jatkaa varusmiespalvelua loppuun. Sota ja ylipäänsä vanhemmat historiamme asiat ja niiden vaikutukset yhteiskuntaan ja ihmisten elämiin tulivat itselleni merkityksellisiksi vaarini kertomina tarinoina. Toivoisin, että kaikilla olisi mahdollisuus tutustua tarinoihin historiastamme, jos ei omien isovanhempien kertomina, niin sitten jonkun muun kertomana. Vaarini kertoi myös paljon sota-asioista, joita hänen vaimonsa isä oli kertonut, joka oli molempien sotien ajan rintamalla. Samoin hänen oma isänsä oli rintamalla sotien ajan, mutta ei kuulemma niistä koskaan puhellut paljonkaan.

Sodan vaikutuksia kuvataan myös kustantamassani Anu Tuomarin romaanissa Harvoin riihi tyhjänä palaa (Ethene, 2023). Kirja kertoo vuonna 1913 syntyneen Kertun tarinan, joka kuljettaa lukijaa läpi lähes koko Suomen 1900-luvun historian. Siihen mahtuu sisällissodan vaikutukset, talvi- ja jatkosodat, haasteet kotirintamalla, nuoruusvuodet Varkaudessa ja Helsingissä, ja yritykset jatkaa elämistä senkin jälkeen, kun mies kuolee ja elämänmuutos, joka seuraa muutosta Pohjanmaalle, kurikkalaisen maatilan emännäksi. Maatilan emännäksi ryhtyminen eikä vaikkapa lehmän lypsäminen ei ollut ihan helppoa, kun kokemusta oli erityisesti kahvilan hoitamisesta ja tehdastyöstä. Tämänkin tarinan kautta sen ajan todellisuus tulee lähelle, yksityiskohtaiseksi, eikä myöskään unohdu.

Luen nyt kirjasta pienen otteen, koska kaunokirjallisuudella on oma voimansa elettyjen elämien kuvaamisessa.

”Olen saanut kaupan oven auki ja kassan paikoilleen, kun näen Hietasen Reiman vaimon ovella. Näen hänen ilmeensä. Nyt tiedän, miksen ole saanut Reinolta kirjettä kolmeen päivään. Polvet pettävät altani, ja saman tien olen kassatiskin takana rähmälläni. ”Voi Kerttu, olen niin pahoillani”, Hietasen rouva sanoo samalla kun yrittää auttaa minua ylös. Hän kertoo saaneensa kirjeen mieheltään rintamalta. Varkautelaisia oli puuttunut iltahuudosta kahdeksantoista. Kaatuneita suurin osa. Reino on yksi heistä.

Luulen nyt tietäväni, mitä värssyissä oleva pohjaton suru tarkoittaa. Sitä, kun elämältä menee pohja ja jalat pettävät. Reino tiesi kuolevansa. Toteuttiko ennustus itsensä? Olisiko pitänyt olla puhumatta kuolemasta etukäteen? Kauaa en ehdi uutista sulatella. Minulla on hoidettava kauppa, mamma, parivuotias lapsi sekä uusi tulokas. Millä minä elätän tämän konkkaronkan? Välissä pitäisi synnyttää yksi isätön vauva lisää sotivaan Suomen maahan.” (Harvoin riihi tyhjänä palaa 2023, s. 67)

Kertun elämä ja Kertun ja Reinon lasten elämä kuitenkin jatkui – samoin kuin Suomen jälleenrakentaminen. Sota muutti elämän kulkuja niin itäisessä Suomessa kuin Pohjanmaalla, siitä kertoo tämänkin salin Pro Patria ja Isänmaan puolesta -taulut, jota on usein tullut luettua Pohjankyrö-salissa vieraillessa.

Sotaan kytkeytyvät asiat ovat viime vuosina tulleet läheisimmiksi Ukrainan sodan kautta. Venäjän raja on suljettu eikä siitä enää kuljeta. Luin juuri sanomalehdestä Mari Markkasen (2023) jutun siitä, miten esimerkiksi imatralaisten elämä on viime vuosina valtavasti muuttunut. Takana on aika, jolloin kunta osti lisää liiketilaa tarvitsijoille, sillä venäläisiä virtasi niin kauppoihin kuin Imatran kylpylään. Jutusta tulivat mieleeni omat muistoni siitä, miten Kainuussa Vuokatin kylpylä muuttui 20 vuodessa siitä, millainen se oli 1990-luvun lopussa. Sen jälkeen itselläni oli pitkä tauko Vuokatissa käymisessä mutta kun taas 2010-luvulla menin käymään, ei kylpylässä ja laskettelurinteessä huomasi, että venäjän kielistä puhetta kuului lähes joka paikassa. Pitserian ja kaupan mainokset oli muuttuneet monikielisiksi ja monet myyjätkin olivat oppineet uuden kielen. Imatralla venäläiset tervetulleiksi toivottaneet mainokset on nyt muutettu Slava Ukraine -kylteiksi. Venäjänkielisiä opasteita ei ole kuitenkaan poistettu, sillä niistä on apua myös ukrainalaisille, joita kaupunkiin on tullut. Kenties niitä ei kovin kauan tarvita, sillä suomen kielen oppiminen ei oppiminen ole sen vaikeampaa kuin monen muunkaan kielen oppiminen. Näin totesi eilen junassa – olimme palaamassa Helsingistä kielikeskuspäiviltä – yksi kollegoista, joka opettaa suomen kieltä vieraana kielenä.

Muutos alkaa konkretisoituessaan vaikuttaa vielä vahvemmin meihin ihmisiin. Pohjanmaalla asuvana muutos ei ole ollut niin vahvasti konkreettisesti näkyvä kuin Imatralla mutta tottakai muutos turvallisuustilanteessamme on vaikuttanut koko Suomeen. Sota Ukrainassa on vaikuttanut myös omaan elämään ja tunteisiin, erityisesti siksi, että poikani aloitti armeijan tämän vuoden alussa. Juuri nyt hän on vartiointitehtävissä Oulussa Itsenäisyyspäivän paraatin ohimarssilla.

On surullista, että usko Venäjän demokratisoitumisesta taitaa olla iäksi – tai ainakin vuosikymmeniksi – menetetty. Vielä surullisempaa on sotiminen, tuhoaminen ja näiden tuoma aseistamisen kilpavarustelu ja pelko. Sinisilmäisyyden aika on mennyttä. Täytyy tosin sanoa, että vaarini ei ollut koskaan sinisilmäinen. Sillä sodassa olleille sukupolville Venäjä taisi olla aina selvästi varottava ja epäilyttävä, eivätkä väärässä ole olleet.

Se että puhun menneestä sodasta, nykyisestä turvallisuustilanteesta ja itsenäisyydestä, kytkeytyy vahvasti hyvinvointiimme. Itsenäisyys on tärkein hyvinvoinnin takaaja ja mahdollistaa sen.

Miten sitten itsenäisyys vaikuttaa yksilöön, yksittäiseen ihmiseen? Mitä itsenäisyys on? Minusta itsenäisyys on vapautta. Vapautta tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestä hyviltä ja merkityksellisiltä – tietenkin toisten vapauksia polkematta. Vapautta päättää, mitä opiskelee, missä asuu, kenen kanssa seurustelee, mitä tekee työkseen, millaista musiikkia kuuntelee ja mitä kirjoja lukee. Ja ennen kaikkea sanan ja mielipiteen vapautta. Vai muutaman esimerkin mainitakseni.

Vapauden kääntöpuolena on aina vastuu. Hyvinvoinnin näkökulmasta meillä on ihana vapaus käydä iloitsemassa kaikista Isonkyrön ihanista luontopoluista. Luontopolut ovat itselleni erityisen merkityksellisiä, sillä niillä olen kulkenut niin vaarin ja perheen kanssa, ja myös ystävieni kanssa. Isostakyröstä löytyy lukuisia luontopolkuja unohtamatta kuntoportaita Välimäen kalliolla. Peippoosen luontopolku, Vuoressalon reitti, Lymmyysen reitti ja Orismalan luontopolku ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia ja niille kannattaa vielä täällä vierailijatkin, unohtamatta tietenkään muita ulkoliikunta- ja sisäliikuntamahdollisuuksia.

Meidän tulee myös muistuttaa ja kannustaa itseämme liikkumaan niin kauan kuin vain jalka nousee. Ja kannustaa myös muita, houkutella pois pelikoneen äärestä lastenlasta, ja lapsenlapsi voi houkutella mukaan menoon vanhempaansa. On hyvä ja hienoa, että tukea on saatavilla ja Isostakyröstäkin löytyy monenlaista tukea tilanteessa, jos oma jaksaminen on vähissä. Liikunnan lisäksi myös kulttuuri on tärkeää hyvinvoinnillemme, joten jos ei ole tullut hetkeen kirjastossa käytyä, niin miksipä et kävisi vaikka jo huomenna.

Vielä vaaristani: Oma vaarini laitettiin tuberkuloosiepäilyn takia viimeisenä vuotenaan eristyksiin yksin sairaalahuoneeseen. Koska poistuminen ei ollut sallittua, hän pyysi itselleen rollaattorin ja jaksoi sillä huoneessa liikkua enemmän. Hänellä oli sitkeyttä ja tahtoa liikkua, mitä oli tehnyt tietysti jo nuoresta asti. Olihan nuoren ihmisen elämä varsin erilaista kuin nykypäivänä. Vaarini otti 13-vuotiaana hoitaakseen maatilan eläimet ja hevoset, kun oma isä lähti rintamalle vuonna 1939.

Ja vaikka vaarini ihailtava olikin, hän itse aina uskoi nuoriin ja siihen, että nuorissa on tulevaisuus ja että he osaavat enemmän kuin vanhemmat ihmiset. Se tuntui aina kannustavalta. Siksi – kertokaa tarinoita hyvistä, vanhoista ja ankeistakin ajoista – ja kannustakaa itseänne, toisia ja nuoria uskomaan tulevaan ja pitämään huolta itsestään.

Lopuksi haluan jakaa teille kirjoittamani runon, jossa tarkastellaan maailmaa kirjani Pörriäisen surinoita tapaan kimalaisen näkökulmasta. Runon nimi on Taistelu unelmien puolesta.

Taistelu unelmien puolesta

Uskon lentämiseen
taakseni katsomatta
katumatta elettyä elämää
tekoja ja valintoja
jotka parhaan tietoni mukaan
tein tai jätin tekemättä

Ja silti
uskon taakse katsomisen tarpeeseen
sillä ilman sitä
meiltä jää ymmärtämättä
jotain tärkeää
kovin olennaista elämälle
unelmille ja niiden toteutumiselle

Mikä on unelmien kivijalka?
Se on tietenkin
vapaus olla yksilönä
sitä mitä haluaa
ja pyrkiä unelmiinsa

Vieläkin olen ylpeä teistä
yhdyskunnan vanhimmista
taistelustanne koko sielulla
minkä takia voin tänään
lennellä pilvissä
sinivalkoisen taivaan alla

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Isossakyrössä 6.12.2023

Heli Susanna Katajamäki

Lähteet

Tuomari, Anu (2023). Harvoin riihi tyhjänä palaa. Isokyrö: Ethene.

Kansan muisti ry. (2008). Veteraanitunnuksen myöntäminen vuonna 1926 syntyneille. Pertti Hemmilän laatima kirjallinen kysymys KK991/2008. Noudettu 3.12.2023 osoitteesta https://kansanmuisti.fi/document/kk-991-2008/

Markkanen, Mari (2023). Romanssin loppu. 3.12.2023 julkaistu artikkeli Ilta-Sanomissa. Noudettu 3.12.2023 osoitteesta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010024208.html

Ärsytäthän minua?

[Read the poem in English / Lies das Gedicht auf Deutsch.]

Matka itsesi hyväksyntään voi alkaa siitä
kun itseäsi ärsyttävän piirteen toisessa näät

Kysy tällöin itseltäsi
mikä ärsyttää
Näetkö jotain
mitä ihailet
mutta mitä itsessäsi ei ole
vaikka asiallisuutta tai päinvastoin: hupsuutta

Miksi niin usein ihailemme sitä
mitä itsellä ei ole
Ehkä vain siten on pörriäisen epävarmuus itsestä vakio?

Ja jos saman piirteen siipassasi näät
on aika kysyä
kumpi itse asiassa tekee suhteestanne vakaamman tai vaikka hauskemman
mitä nyt sitten haluatkaan:
kovin hillitty lentotapa
vai sittenkin kiheltäjä ja koheltaja

Ärsytyksen yli voi päästä sen tunnistamalla
Vain näin alkaa hyväksyminen erilaisuuden
jota on niin itsessämme kuin muissa
ja
jossa onnistuessamme
alkaa syventyä suhteemme itseemme, muihin, jopa puihin

Tämän kuilun ylittämällä alamme entistä vakaammin rakastua itseemme ja muihin ja puihin ja turreihin

Lupaan rakastaa ärsyttäviä piirteitäsi kaikkein eniten
vaikka se vaatiikin ponnistuksen tietoisen

Tästä kannattaa kotipesässäkin surrata:
Mikä ketäkin vituttaa?
Näin alkaa purkautua erilaisuuden energiaa
dualismin tajuntaa

Tajunnan kautta
parisuhteemme tai yhdyskuntamme käsittelee ahdistusta
surinoimalla
eikä enää tarvitse ahdistuksessa elää
Silloin ja vain silloin on mahdollista välttää ratkaisut
joilla suhteet rikki repeytyvät
kuin itsestään

Suhteesi puolesta voit kuitenkin taistella:
älä etsi syyllistä toisesta tai ulkopuolelta
tunnista vaikeudet
ota vastuu
tee omat päätöksesi
vaikka mestaria ei olisi paikalla
ja miettimättä, miten hän asian ratkaisisi
tai kuvittelematta, miten fantasioitu muutos asian ratkaisisi (Nikkola, 2011)
Muista
joskus huonotkin ratkaisut ovat tärkeämpi kuin
mutkuttelu, emmänyttely ja sitkuttelu

Yhdyskuntamme tunteitamme mitätöivät fraasit olisi syytä julistaa pannaan:
tunteet eivät tule käsitellyiksi ne kieltämällä
organisoidumme parhaiten niistä välittämällä

Juhlistetaan tunteiden vuosisadat alkaneeksi
Julistetaan ahdistus uudeksi supervoimaksi
annetaan voiman jyllätä
maailmaa myllätä
kohti kaikkien pienten pörriäisten hyvin voimiseksi

Unohdetaan tarpeettomat pahat
jätetään vedet ja metet
syödään pölyä ja hunajaa
kituutetaan, palellaan, karaistaan itsejämme

Miten vielä voisimme paperittomasti surrailla tai lohkoketjuilla hunajaa vaihdella
säästöliekillä leikkien?
Ratkaisuna tuskin voi olla yhdyskuntien etääntyminen toisistaan kauas
ellei sitten laajeta hiilidioksittomuuteen saakka?
Värisyttelen

Ehkä idiotismi hirmuhallitsijan on muille yhdyskunnille jo ratkaisun opettanutkin:
riippuvaisuuksien holhoaminen on syytä varata vain oikeudentajuisille
Jäljelle jää vain historiallisten faktojen ja suhteutettujen todellisuuksien säilyttäminen
sen ja nykyisyyden kokemuksista surisemisen vapauden vaaliminen
sillä sillä jos millä estetään kahtiajakautuminen

Nikkola, T. (2011). Oppimisen esteet ja mahdollisuudet ryhmässä. Syyllisyyden kehittyminen syntipukki-ilmiöksi opis-keluryhmässä ohjaajan tulkitsemana. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 27.9.2022. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4505-3

COPYRIGHT © Heli Susanna Katajamäki & Ethene oy 2023
Teos: Pörriäisen surinoita
Kustantaja: Ethene oy, Isokyrö, www.ethene.eu
Teksti: Heli Susanna Katajamäki
Kansikuva: Heta Kettunen
Graafinen suunnittelu: Katarina Bengs, Hit The Papers
Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoda 2022

ISBN 978-952-65068-0-7 (kovakantinen)

Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän teoksen tekstien tai kuvien jäljentäminen ilman lupaa painamalla, monistamalla, skannaamalla tai muulla tavoin kielletään tekijänoikeuslain mukaisesti.

Eteeni

[Read the poem in English]

Eteeni ei astu eteeni
Eteeni on kaasu
joka on kaksoissidoksinen molekyyli
Siinä on ceetä kaksi ja hoota neljä
Oletko kuullut mitä lienevät?

Cee on hiili
ja
hoo on vety
ja
yhdessä ne ovat
C2H4-molekyyli

Eteeni on kaasu räjähtävä
Erään sen tutkijan kohtalona
oli näin lähteä
hiilidioksittomuuteen
haihtumaan

Täynnä eteeniä
on tehtaat ympäri maailman läänejä
Ehkei sitä tarvita tehtäessä käämejä
mutta sen avulla tehdään muoviämpäreitä

Tietääkös joku muita tuotteita
joissa eteeni on vallalla?

Usko tai älä
ja uskothan sinä
Eteeni on osa alkoholia
Sitä pannuissa porisee
sitä katalysoidaan
se pannaan käymään
ei panna pannaan

Tänä iltana
me kilistämme
Pohjanmaan kautta
giniä ja viskiä
Long Drinkiä
Dairy Creamia

Kuuluisinta viinaa
kotikylän Koskenkorvaa
ei tänään maisteta
vaikkei syytä ole senkään mainetta mustata
runossa joka muuttui tiederunosta
brändäämiseksi
Siksi täytyy siirtyä seuraavaksi
alkoholivalistajaksi
ja lopuksi muistuttaa
on siitä myös hengennostattajaksi

Kippis ja cheers
Gingin ja pliis
Älkäämme ottako liikaa
se on huonoa alkoholipolitiikkaa
ja varsinkin aamutuimaan
viina sulle överit kostaa

Well well
kaikki hyvin maakunnassa
olemme täällä nauttimassa
Kippis ja cheers
Gingin ja pliis
nautitaan illasta
ja hyvästä seurasta!

Pienet sille!

How I became a poet

[Alla suomeksi] The poet is a nice characterization because it would not involve such a polarizing discussion as that of who can call itself a writer. I’ve been writing poems and I’m about to publish a poem book, so I guess it’s okay to say that I’m a poet. Perhaps this tells us something about the fact that poetry is not considered a profession unlike novelist. There may be something stigmatized in poetry, and I believe it is not appreciated, at least in business and certainly not in many other discourses produced from the economic point of view – or perhaps it is simply silenced in certain “shocked” contexts. Unfortunately, I haven’t had much time to get into it. Maybe someone else is?

For me becoming a poet has been some kind of transition process towards the field of art, which seems to be a much more challenging term. Poetry, however, is something that is appreciated and valued because poetry lifts to the surface something, that may otherwise remain unsaid. When described this way, it begins to feel a bit too serious and strong.

I don’t know if my poems have artistic value. But what I do know is that my writing process was a genuine creative process. When I wrote them, I didn’t think about who to write my poems to, or really anything else, as long as I said what was going on in my mind. And that’s why I’ve been thinking that it’s poetry, if anything. Poems may indicate something about the emotional state of their writers that the poet itself does not know. This creativity cannot even be restrained or controlled by the poet itself. That’s why it has to decompose.

Now I think that my poems tell me what a spiritual growth process it can be to find a partner. At this point, I must also thank my own wonderful support group, who listened to my worries and shared with me their innumerable wisdom that helped me to get through. Thank you especially, Jenni, Venla, Anu Tuomari, Marjut, Sanna, Tanja and Johanna. Thank you Susanna Rönn and Tiina Sorvali for joining me in my project and thank you, Nina, for giving me your full support. At the University of Vaasa and the Language Centre in Linginno, there are wonderful people who want to listen to people when listening is needed. Thank you, too, to my children, who are often smarter than their mother.

13.1.2023 in Vaasa, Finland

Heli Susanna Katajamäki

Miten minusta tuli runoilija

Runoilija on siitä kiva luonnehdinta, sillä siihen ei liittyne sellaista poleemista keskustelua kuin mitä käydään siitä, kuka voi nimittää itseään kirjailijaksi. Olen kirjoittanut runoja ja kohta julkaissut runokirjan, joten eipä kai käy sen kiistäminen, ettenkö olisi runoilija. Kenties tämä kertoo jotain siitä, ettei runoilijuutta pidetä ammattina toisin kuin kirjailijuutta. Runoilijuudessa saattaa olla jotain stigmatisoitunutta, eikä sitä uskoakseni arvosteta ainakaan liiketoiminnallisessa eikä varmaan monessa muussakaan talouden lähtökohdista tuotetussa diskursissa – tai kenties siitä vain vaietaan tietyissä ”järeämmissä” konteksteissa. Mene ja tiedä, en ole asiaan jaksanut kovin paljon paneutua. Ehkäpä joku toinen on?

Runoilijuudessa on kyse jonkinlaisesta siirtymisestä taiteiden kentälle, mikä tuntuukin jo astetta haastavammalta nimitykseltä. Runoilijuus on kuitenkin jotain, mitä arvostetaan ja jolla on arvoa siksi, että runot nostavat pintaan, mikä kenties muuten jää sanomatta. Näin kuvattuna se alkaa tuntua hieman turhan vakavalta ja vahvalta roolilta.

En tiedä, onko runoillani taiteellista arvoa. Mutta sen tiedän, että kyseessä oli aito luova prosessi. En kirjoittaessani suunnitellut niitä vielä teokseksi, en miettinyt kenelle runojani kirjoitan enkä oikeastaan mitään muutakaan, kunhan nyt sanoitin runoiksi, mitä mielessäni liikkui. Ja siksi olen ajatellut, että se – jos mikä – on runoilijuutta. Runot viestivät kirjoittajansa tunnetilasta kenties jotain, mitä runoilija ei itsekään tiedosta. Tätä luovuutta ei edes runoilija pysty kahlitsemaan eikä hallitsemaan. Siksi sen on purkauduttava.

Nyt ajattelen, että runoni kertovat siitä, millainen henkinen kasvuprosessi kumppanin etsintä voi olla. Tässä vaiheessa täytyy myös kiittää omaa ihanaa tukijoukkoani, jotka kuuntelivat minun pähkyröintejäni ja ihmettelyitäni ja jakoivat minulle lukemattomia viisauksiaan, joiden avulla selvisin eteenpäin. Kiitos erityisesti teille, Jenni, Venla, Anu Tuomari, Marjut, Sanna, Tanja ja Johanna, joita kuormitin enemmän. Kiitos Susanna Rönn ja Tiina Sorvali, kun lähditte hankkeeseeni mukaan ja kiitos Nina, kun annoit täyden tukesi. Vaasan yliopistossa ja kielikeskus Linginnossa työskentelee ihania tyyppejä, jotka haluavat ihmisiä kuunnella, kun kuuntelua tarvitaan. Kiitos myös lapsilleni, jotka monesti ovat äitiään fiksumpia.

13.1.2023 Vaasassa

Heli Susanna Katajamäki