How did I become an entrepreneur?

[Alla suomeksi] I was born in the Koskenkorva village, part of Ilmajoki, in 1973. This year, I’m turning 50. I know it’s not the first time I’ve had a crisis, but last year, I had the first age crisis in my life. I feel old but, on the other hand, I was left wondering about a story in a magazine where Päivi Lipponen told readers that 50-year-old women would be invisible in working life. This may be the case, but on the other hand, anyone can remain invisible unless he makes himself visible by his words and actions. Perhaps becoming visible is an act that we little older women can do if and when it feels like it?

It was quite a quick decision to become an entrepreneur, but on the other hand I think that its roots have been planted in me since childhood. My grandfather was once an agricultural entrepreneur, there were fields, forests, chickens, horses, and minks that were being treated. My grandfather was for me as well as for many other girls in the village, almost like the owner of a local youth farm, because it was always allowed to go to work and ride in his stable. At home, however, it were discussed about entrepreneurship with admiration, but almost always my father made it with warning speeches about how hard and difficult it is. Even though – or maybe because of – he was an entrepreneur himself sometimes.

Even before and after graduating as a Master of Philosophy, at least with Ritva and Johanna, my friends from the university, we were talking about founding a company. It wasn’t the right time then, but now it was. So maybe it was some kind of dream, although I have never consciously set it as the target for myself.

As an entrepreneur, I’ve learned a lot of things. I have also paid dearly for my mistakes. For example, I have paid 140 EUR too when I established my company. I wanted to capitalise my company, and this was not possible to done via digitalized application, but only with paper one, which was more expensive way. I had not realized that I could have given myself, as a natural person, a loan as a juristic person. I don’t think it’s the only lesson, but entrepreneurship has been a rewarding project in many ways so far – but not economically yet. Entrepreneurship is particularly inspiring because of its flexibility and rapid rate. At this stage of entrepreneurship in particular, I can quickly and alone take decisions and take them into practice, which, of course, can also lead to poor solutions. But if one has to choose between proactivity and reactivity, the first one would be my choice.

In entrepreneurship, I recognize experiences similar to those of any project where one has to put oneself in the game. Even a small success inspires, while failure flattens. The tolerance of disappointment acquired during the teacher’s and researcher’s career does provide a good basis for survival, although it does not guarantee the famous business intelligence.

1.1.2023 in Vaasa, Finland

Heli Susanna Katajamäki


Miten minusta tuli yrittäjä?

Synnyin Ilmajoen Koskenkorvalla vuonna 1973. Tänä vuonna täytän 50 vuotta. Kriiseilty on ennenkin mutta viime vuonna iski elämäni ensimmäinen ikäkriisi. Tunnen olevani vanha mutta toisaalta minua jäi mietityttämään juttu MeNaiset-lehdessä, jossa Päivi Lipponen kertoi 50-vuotisten naisten jäävän näkymättömiksi työelämässä. Voihan näinkin olla, mutta toisaalta näkymättömäksi voinee jäädä kuka tahansa, ellei tee itseänsä näkyväksi puheillaan ja teoillaan. Ehkä näkyväksi tuleminen on tekoja, joita me vähän vanhemmatkin naiset voimme tehdä, jos ja kun siltä tuntuu?

Yrittäjäksi ryhtyminen oli aika pikainen päätös mutta toisaalta ajattelen, että sen juuret on kyllä istutettu jo lapsuudessa itseeni. Oma vaarini oli aikanaan maatalousyrittäjä, oli peltoa, metsää, kanoja, hevosia ja minkkejä, joita hoidettiin. Vaarini oli minulle kuten myös monelle muulle kylän tytölle melkein kuin paikallisen nuorisotilan pitäjä, sillä tallille sai aina mennä töihin ja ratsastamaan. Kotona sen sijaan meillä kyllä ihailtiin yrittäjyyttä, mutta lähes aina varoituspuheiden kera siitä, miten hankalaa ja vaikeaa se on. Vaikka – tai ehkä juuri siksi että – isä oli välillä itsekin yrittäjä.

Jo ennen ja jälkeen filosofian maisteriksi valmistumista tuli muutamaankin otteeseen intoiltua ainakin opiskelukavereideni Ritvan ja Johannan kanssa, että minkäköhän yrityksen me perustaisimme. Silloin ei ollut oikea aika mutta nyt sitten oli. Ehkä se siis oli jonkinlainen unelma, joskaan en ole sitä tietoisesti koskaan itselleni tavoitteeksi asettanut.

Yrittäjänä olen oppinut jo vaikka ja mitä. Oppirahojakin olen maksanut vähintään 140 euroa, kun haluaisin pääomittaa yritystäni, minkä takia täytyi tehdä osakeyhtiön perustaminen kalliimpana paperiversiona. En ollut tajunnut, että olisin voinut antaa itseltäni luonnollisena henkilönä itselleni oikeushenkilönä lainaa. Eivät taida ihan ainoat oppirahat olla, mutta yrittäjyys on ollut monella tavalla antoisa projekti tähän saakka – joskaan ei vielä taloudellisesti. Yrittäjyydessä innostaa erityisesti sen notkeus ja nopeus. Varsinkin tässä vaiheessa yrittäjyyttä voi tehdä nopeasti ja yksin päätöksiä ja siirtyä viemään niitä käytäntöön, mikä tietenkin voi johtaa myös huonoihin ratkaisuihin. Mutta jos pitää valita proaktiivisuuden ja reaktiivisuuden välillä, ensimmäinen olisi oma valintantani.

Yrittäjyydessä tunnistan itsessäni samankaltaisia kokemuksia kuin missä tahansa projektissa, jossa laitetaan itseään peliin. Pienikin onnistuminen innostaa, kun taas epäonnistuminen latistaa. Opettajan ja tutkijan uran aikana hankittu pettymysten sietokyky antaa kyllä hyvän pohjan selviytymiselle, joskaan ei taanne sitä kuuluisaa pisnesälyä. 😉

1.1.2023 Vaasassa

Heli Susanna Katajamäki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *